Demonit

 

Demonit kuvataan monissa taruissa eläimellisinä. Joskus jopa abstrakteina tai ihmisen ja eläimen välimaastossa olevina olentoina. Populaarikulttuurissa usein melko tylsämielisesti savuna, tai pirun sarvisina, ehkä jopa Saatanaa muistuttavana.

Kuitenkin mytologiassa ja folkloressa demonit on kuvattu mielikuvituksellisemmin. Erityisen merkittävä demonien kuvaaja on Louis Le Breton kuvituksessaan teoksessa Dictionnaire Infernal jonka on kirjoittanut Collin de Plancy. Kirja nimeää 69 erilaista demonia kuvauksineen.

Mitä demonit sitten kuvastavat? Todennäköisemmin ihmisen piilotettuja tunteita ja salattuja haluja ja eläimellistä voimaa ja ristiriitaa. Nämä olennot kertovat ihmisen mielen kielletystä kolkasta, jossa ihminen määrittää hyvän ja pahan. Toki se on osin aikasidonnainen.

Demonit ovat aina mielessämme. Demonit yhdistetään meille tuntemattomaan kosmiseen pimeyteen. Tai ihan vain meille tutumpaankin, mutta ei yhtään sen turvallisempaan, pimeyteen. Demonit kuvastavat siis myös pelkoja. Tuntematonta, vierasta ja pimeää paikkaa mielessämme. Kun maailman pahuudelle ei löydy riittävää selitystä, silloin kuvaan astuvat demonit lukuisissa kulttuureissa.

Erityisesti kristinuskossa, jossa demonit ovat ehkä enempi kiusanhenkiä, siinä missä Saatana on heidän johtajansa, itse pimeyden prinssi, itse pahuus ja niin edelleen. Demoneista huokuu kuitenkin myös kristinuskossa voimakas pahuuden kaiku. Koko sana demoni kuulostaa suomalaiseen korvaan melko lipevältä.

Demonit siis ovat mielemme eläimellsiä, abstrakteja, piilotettuja tunteita, salattuja haluja, eläimellistä voimaa, ristiriitoja, tuntemattomia, pelkoja, vieraita ja pimeitä kolkkia. Selittämätöntä pimeyttä, jonka selitämme kiusanhengellä.

Mutta tarvitsemmeko todella demoneita käsitelläksemme kaikkea tätä?

 

 

Merihirviöt

 

Meri on romanttinen paikka. On helppo löytää romantiikkaa merestä. Vastaavasti on tietysti helppo löytää kauhua merestä. Merihirviöt onkin luultavasti toimineet selityksenä näille kauhuille. Tosin jossain määrin voisi väittää että merihirviöt olivat entisaikojen U.F.O.:ja. Niihin eivät sivistyneet ihmiset uskoneet, mutta monet merimiehet joille lähdekritiikki ei ollut tuttu sana, saattoivat helposti joko uskoa tai ”pitää mielensä avoinna”.

Merihirviöt saattavat toki myös toimia alitajunnan vertauskuvana ihmiskunnan tuhovoimasta. Valtavat voittamattomat armadat voivat hyvinkin muistuttaa jostain näkökulmasta merihirviöitä. Täytyy muistuttaa, että myös Godzilla on periaatteessa merihirviö. Toki se on modernilta ajalta, mutta se nimenomaan kuvastaa ihmiskunnan tuhovoimaa, atomipommia.

Itse henkilökohtaisesti koen merihirviöt melko tylsiksi ja pitkästyttäviksi. Niissä ei ole samanlaista hohtoa kuin ihmisen pimeää puolta käsittävissä demoneissa tai ihmisen petomaista puolta käsittävässä ihmissudessa ja ihmispedoissa. Todennäköisesti ne on luonut joku poika laivankannella, joka on ollut yhtä pitkästynyt kuin minä olen kuullessani luennon merihirviöistä. Joku muu on asiasta varmasti eri mieltä, joten jätän syvemmän analyysin hänelle.

 

 

Haamut

 

Haamut ovat mitä todennäköisemmin biologisen muistin ja alitajunnan tuotetta. Ainakin näin antaa ymmärtää tapaukset joissa ihminen on väittänyt nähneensä historiallisten tapahtumien toisintoja. Mutta toisinaan haamujen on uskottu varoittavan ihmistä jostakin tapahtuvasta pahasta. Tämä menee minusta enemmän kuudennen aistin piiriin.

Nämä selitykset voivat kuulostaa uskomattomilta, mutta ovat ne ainakin uskottavampia kuin ajatus tuonpuoleisesta maailmasta, limbosta. Toki on selvää että kaikki tapaukset eivät ole oikeita. Itse en usko että yksikään olisi, ainakaan yliluonnollisessa merkityksessä. Kyse on minusta enempi psykologisesta mielikuvasta joka on syntynyt biologisen muistin ja alitajunnan kautta.

Mitä haamut sitten kertovat ihmisestä kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta? Ne ovat ihmisen keino käsitellä kuoleman pelkoa, elämän vaaroja tai keino varoittaa ihmistä itseään. Vaikka haamuja löytyy tarustosta useanlaisia, ne yhdistetään kaikkein selkeimmin kuoleman jälkeiseen elämään. Ne antavat toivoa. Toisaalta haamuihin liitetään usein myös jonkinlainen vankeus. Vankeus maanpäällisen maailman ja taivaallisen maailman välissä, limbossa.

Ehkä ihminen alitajuisesti samaistuu tähän koska kokee usein itsekin olevansa vanki niin työelämässä kuin kuoleman pelkonsa kanssa.

 

Yokait

 

Wikipedia tietää kertoa, että yokait ovat japanilaisessa kansanperinteessä esiintyviä yliluonnollisia henkiolentoja tai demoneita. Tämä on hyvä kuvaus, mutta itse sanoisin että yokai on yokai. Sana joka kattaa kaikki japanilaiset taruolennot. Yleensä ne ovat ihmisen käsityskyvyt ylittäviä ja hyvin usein kauhua herättäviä taruolentoja. Tässä kohtaa sana olento muuttuu tärkeäksi jo senkin takia, että monesti yokait ovat jopa eläviä esineitä.

Mitä yokait sitten kertovat ihmismielestä? Todennäköisesti ei ainakaan mitään kovin tervettä. Vaikka yokaiden joukossa on esteettisesti viehättäviä olentoja kuten kitsunet, niin yokaita tarkastellessa silti tulee väistämättäkin vastaan kokoelma erilaisia kummallisen mielen luomia perverssioita ja kauhunkuvia. En ole aivan varma mistä muusta ne kertovat, mutta ainakin ne kertovat ihmismielestä löytyvän mielikuvituksen abstrakteista kolkista jotain. En ole vaan aivan varma mitä.

 

Irlantilainen metsänväki

 

Ensimmäisenä irlantilaisesta metsänväestä, pikkuväestä, tulee mieleen leprikooni, joka usein tavataan taruissa piilottelevan kultaa. Mutta myös keijut, menninkäiset, kääpiöt, tontut...loputon lista...esiintyvät usein irlantilaisissa taruissa. Nämä olennot on usein esitetty arkisten pikkurasitteiden aiheuttajana.

Toisaalta joskus nämä satuolennot ovat todella sympaattisia ja johtavat rikkauksiin tai suuremman luokan ratkaisun ongelmissa. Se on toki ihan ymmärrettävää. Kukapa ei haluaisi ratkaisua ongelmiinsa mielummin taialla tai kullalla kuin kovalla työllä?

Irlantilaiset ovat hienoa kansaa. Heillä on upea tarusto. Mutta on pakko myös tunnustaa, että heidän tarustonsa heijastaa hyvin selkeästi, jopa muita tarustoja enemmän, heidän kansansa omaa luonnetta. On ehdottoman selvää että nämä taruolennot tekevät sen todella sympaattisella tavalla.

 

Vampyyrit

 

Vampyyreillä on pitkä historia seksualisoinnin, romantisoinnin ja romanssin suhteen. On hyvin yleistä, että kirjoissa, elokuvissa ja sarjakuvissa niihin liitetään seksi, tai niitä pidetään vertauskuvana raiskaukselle tai kielletyille leikeille. Näin voisi siis helposti päätellä, että tässä on valmis vastaus.

Mutta kuitenkin keskiajalla vampyyreillä oli aivan toisenlainen merkitys. Nämä saastaiset verenimijät olivat kaukana romanttisista fantasioista, enkä ole aivan varma syyttääkö Bram Stokerin Draculaa vai Anne Ricen Veren Vangit kirjaa niiden seksualisoinnista ja romatisoinnista. Enkä viitsi edes aloittaa aiheesta Stephenie Meyerin Twilight. Varmuuden vuoksi syytän heitä kaikkia.

Keskiajalla vampyyrit aiheuttivat todellista kauhua. Niitä kun käytettiin erityisesti ruton selityksenä. Usein ne myös yhdistettiin paholaiseen. Voi olla että vampyyrit ovat sekä raiskauksen, pahuuden että ruton symboleita. Se siitä romantiikasta. Vampyyrit ovat lähempänä sutta joka viettelee ja raiskaa Punahilkan. Lisäksi vampyyri tosin tartuttaa tähän jonkin iljettävän taudin.

 

Haltiat

 

Ensimmäinen mielikuva haltiasta on monilla varmasti Taru Sormusten Herrasta elokuvien Orlando Bloomin näyttelemä vaaleahiuksinen kaunispoika Legolas. Mutta ei. Nyt puhumme suomalaisista haltioista, eli tontuista ja muista sellaisista. Jos aihe kuulostaa pitkästyttävältä, koita lukea silti loppuun.

Suomalainen haltia on usein taruissa joko syy ja selitys kun jotain kummallista tapahtuu tai sitten ainoa asia joka auttaa tässä lohduttomassa maailmassa. Haltiat siis minusta symboloivat avuntarvetta ja selitystä vaikeisiin asioihin. Haltiat olivat hätähuuto suomalaisessa yhteiskunnassa jossa ei paljon hyviä asioita arjessa ollut.

Mitä tulee Legolas mielikuvan haltiaan, niin väittäisin ihan totta että örkit ovat huomattavasti turvallisemman oloisia kuin se karmiva akka joka himoitsi sormusta ja sen valtaa ensimmäisessä osassa. Väittäisin jopa kaikesta huolimatta suomalaisia haltioitakin turvallisemmaksi olennoksi. Avunhuuto tai ei, suomalaiset tontut ovat sympaattisia. Varsinkin kun on lukenut Suuren Tonttukirjan.

 

Eurooppalaiset taruhirviöt

 

Eurooppalaisilla taruhirviöillä tarkoitan enimmäkseen sellaisia olentoja kuten hydra, kerberos, medusa, minotauri...enimmäkseen siis kreikkalaisia taruhirviöitä. Yleensä näiden rooli tuntuu olevan muutenkin aika sama ympäri Eurooppaa eli ne ovat olentoja, hirviöitä, jotka sankarin pitää kohdata sankaritaruissa ja keskiaikaisissa legendoissa.

Niiden taustaa tuskin tarvitsee kovin kaukaa hakea. Ne ovat selkeästi toki ihmismielen mielikuvituksen tuotetta, mutta ne harvoin viestivät mitään syvällisempiä vertauskuvia. Hydra ilmentää loputonta tehtävää, kerberos symboloi kuolemaa, meduusa on niin ruma että ei kestä edes itse nähdä omaa kuvaansa...ja niin edelleen.

Jo muinaisista ajoista lähtien on ollut sankareita, joita ihmiset ovat tarvinneet. Nämä hirviöt peilaavat sankarin hyvyyttä pahuudellaan. Sankari voi olla ehkä tylsä ja vähän liiankin täydellinen, mutta ihmiskunnan varhaisemmista ajoista aina melkein nykypäivään asti ihmiset ovat tarvinneet kaikesta huolimatta sankareita tuomaan toivoa rappeutuneeseen yhteiskuntaan.

Tällä kertaa sankari itse on oikeastaan se taruolento.

 

Henget

 

”Luonnonhenki on henkiolento, joka asuu luonnossa tai on osa luontoa, ja vaikuttaa luontoon. Moni luonnonhenki on henkiolentona pidetty luonnonvoima. Jotkut luonnonhenget ovat ainakin alun perin olleet palvottuja esi-isien sieluja. Moni luonnonhenki on myös palvottu jumala. Muinaisihmiset ovat usein lepyttäneet tai miellyttäneet luonnonhenkiä ja luonnossa asuvia jumalia esimerkiksi uhraamalla niille saadakseen paremman sään, kalaa tai riistaa. Luonnonhenget voidaan jakaa karkeasti sen mukaan, mihin luontoympäristöön tai paikkaan ne liittyvät.” -Wikipedia

 

Henget tuntuu olevan aika usein monissa taruolentojen listoissa se ”muut” kategoria. Mutta minulla on vähän toisenlainen mielikuva siitä mitä henget ovat. Mielikuvissani ne ovat vähän sama kuin Sandman sarjakuvien Ikuiset. Ne ovat samaan aikaan sekä se mitä he edustavat, että myöskin erillinen olento. Shintolaisessa ja kiinalaisessa kulttuurissa on myös esi-isillä oma henki, jota ei mielestäni tule sekoittaa haamuun.

Nyt kun meillä on yhtenevä käsitys siitä mitä hengillä tarkoitan, niin analysoidaanpa nyt vähän niitä. Varsin usein tämmöisiä henkiä kunnioitetaan ja ne usein tarjoavat selityksen maailman eri ilmiöille. Ne ovat hyvin samanlaisia siis kuin haltiat tai tontut. En kuitenkaan pitäisi niitä avunhuutoina, vaan enemmänkin merkkinä siitä, että ihmiset tarvitsevat jonkinlaisia vanhoja perusarvoja. Vanhuksia (esi-isät) tulee kunnioittaa, ja luontoa myös. Tätä kaikkea henget symboloivat.

 

Ihmispedot

 

Ihmispedoilla en tarkoita nyt poliitikkoja tai muita oikean elämän hirviöitä vaan olentoja kuten ihmissusi, ihmishyena, ihmiskarhu...jokaisella kulttuurilla on omansa. Näitä kaikkia yhdistää se että ne ovat suurimman osan tai osan ajasta eläimellisessä muodossa.

Näiden analysointi on ehkä turhankin helppoa ja yksitoikkoista. Todennäköisesti ihmispedot ilmentävät ihmisen sisäistä petoa, jota hän yrittää käsitellä, ja ihmispedot on myös tietysti loistava selitys sille miksi karjaa on kadonnut. Tottakai se on ihmissuden tai vastaavan syytä.

Itse henkilökohtaisesti pidän ihmissusista ja ihmispedoista enemmän kuin vampyyreistä. Aiheessa olisi huomattavasti enemmän potentiaalia kuin Hollywood antaa ymmärtää. Jopa pelkästään ihmisen sisäisen pedon käsittely fiktiossa on melko harvinaista. Huvittavinta on että Marvelin Wolverine hahmo vaikka onkin ihmisahma, käsittelee tätä teemaa melko hyvin.