Joutsenneito on myyttinen olento joka muuttaa muotoaan ihmisen ja joutsenen välillä. Nimestä huolimatta löytyy myös miehiä jotka muuttavat muotoaan joutseneksi. Yleensä avain muutokseen on joutsenen nahka tai vaate johon kuuluu joutsenen höyhenet. 

On myös yleistä että miespuoliset hahmot vakoilevat näitä neitoja veden äärellä näiden ollessa kylpemässä ja riisuessaan höyhenvaatteensa. Koska höyhenvaatteet ovat yleensä rannalla, nämä eivät pysty lentämään pakoon, joten mies huijaa tai pakottaa yhden heistä ryhtymään vaimokseen. Toisinaan joutsenia on kerrottu olevan 7 tai 12, ja toisinaan taas määrää ei paljasteta. 

Kuulostaa perin suomalaiselta, mutta joutsen neitoja esiintyy oikeastaan ympäri maailman taruissa ja saduissa. Joissakin variaatioissa esiintyy jopa joutsenen sijaan selky, kyyhkynen, susi, buffalo, henki  tai merenneito. Valitettavan usein tarina päättyy huonosti, sillä vaikka mies saakin pakotetun vaimon synnyttämään hänelle lapsia, ei se pidättele neitoa. Usein lapset jopa auttavat neidon pakoon laulamalla höyhenvaatteen kätköpaikasta tai muulla tavoin auttavat äitiään. Tämä lienee loppupeleissä oikein mokomalle pervolle joka sekä pakottaa naimisiin että tirkistelee.

Germaanisissa legendoissa seppäjumala Wayland rakastui kerran joutsenneitoon nimeltä Swanhilde, joka oli kuolevaisen ja keijukuninkaan avioliitosta syntynyt tytär. Keijukuningas itse katosi kuitenkin koska vaimo kysyi hänen alkuperäänsä. Swanhilde ja tämän siskot kykenivät lentämään joutsenina, mutta häntä oli vahingoittanut keihäs.

Wayland tietysti pelastaa hänet ja menee tämän kanssa naimisiin piilottaen tämän siivet ja taikasormuksen. Waylandin viholliset neidingit ja prinsessa Bathilde varastavat sormuksen ja kidnappaavat Swanhilden ja tuhoavat Waylandin kodin. Kun Wayland lähtee etsimään Swanhildeä nämä vangitsevat ja rampauttavat hänet. Mutta koska Wayland on Ilmarisen veroinen sepppä, tämä rakentaa siivet itselleen ja pakenee Swanhilden kanssa neidingien talon tuhoutuessa kostoksi.

Tšaikovskin baletissa Joutsenlampi esiintyy nuori prinsessa Odette ja hänen neitonsa jotka ovat kaikki ilkeän velhon, Von Rothbartin, loitsun vallassa. Loitsu on muuttanut heitä siten että he muuttuvat joutseniksi päivällä, ihmisiksi yöllä. Heidät voi, kuten arvata saattaa, pelastaa vain kun nuori mies vannoo ikuista rakkautta ja uskollisuutta prinsessa Odettelle. 

Kun prinssi Siegfried vannoo rakkautensa Odettelle, loitsun pitäisi murtua, mutta prinssi huijataan julistamaan rakkautensa Von Rothbartin tyttärelle Odilelle joka on valepukeutunut taialla Odetteksi. Sankarin suureksi helpotukseksi loitsu murtuukin kun Siegfried ja Odette hukkuvat kyynelten tulvaan, joka yhdistää heidät ikuisesti kuolemassa. Baletin pohjalta tehtiin myös Joutsenprinsessa niminen animaatioelokuva joka sai kaksi jatko-osaa.