Asterix sarjakuvien Akvavitix on ehkä ainoa mielikuvani druideista. Se mielikuva on siis varsin koominen ja varmasti kaukana todellisuudesta. Lähdin siis taustatyön merkeissä tutkimaan druideja. 

Druidit olivat enemmänkin oman uskontonsa pappeja kuin Akvavitsin tai Merlinin kaltaisia velhoja. Niitä esiintyi Britteinsaarilla ja Galliassa kelttiläisten väestön keskuudessa. Druidi sana viittaa ilmeisesti tietäjään tai tammen tuntijaan.

Mutta mitä he sitten tekivät?

Druidit tunsivat ison joukon runoja, lakeja ja loitsuja. He toimivat parantajina ja ratkoivat oikeudellisia riitoja. Lisäksi he tulkitsivat unia ja taivaankappaleiden liikkeitä. Tietysti he olivat uskonnollisia johtajia. Mutta heillä oli kaikesta päätellen yhtä tärkeä asema kuin vaikka papeilla myöhemmin. He olivat siis bardeja, tuomareita ja pappeja. Galliassa yksi druidi valittiin päädruidiksi, ja hän sitten toimi virassa kuolemaansa asti jolloin valittiin seuraaja.

Druideilla oli myös tapana kokoontua joko Cenabumin (nykyinen Orléans) tai Autricumin (nykyinen Chartres) kaupungeissa. En löytänyt lähdettä, joka kertoisi että kummassa. Tuolla kuitenkin sijaitsi pyhä paikka jossa druidien tuomioistuin käsitteli riita-asioita. Ei siis tosiaankaan kokoonnuttu kertomaan uudesta opitusta loitsusta tai vastaavasta, niin kuin Asterix sarjakuvissa ja elokuvassa.

Druidit olivat sekä ylhäisen syntyperänsä ja oppineisuutensa vuoksi erittäin arvostettuja kelttiyhteisössä. Heidän ei tarvinnut maksaa veroja tai osallistua sotapalvelukseen. Druidit ovat silti säilyneet melko salaperäisenä, koska eivät kirjoittaneet mitään oppejaan muistiin. Kaikki tieto jaettiin seuraavalle sukupolvelle suullisesti. Kuvittele mielessäsi 20 vuotta kestävä koulutus, jossa kaikki oppimasi kerrottaisiin sinulle suullisesti. Alkaako peruskoulun pakolliset 9 vuotta kuulostamaan reilulta vaihtoehdolta? 

Druidit uskoivat myös jälleensyntymään ja sielunvaellukseen. Heitä kaikesta päätellen kiinnosti myös luonto, mikä viittaisi luonnonläheiseen uskontoon.  Mutta he kuitenkin uhrasivat myös ihmisiä. Tosin jos yhtään helpottaa, niin uhrattavat olivat yleensä johonkin rikokseen syyllistyneitä tai siitä tuomittuja. Heitä, ihmisuhreja, käytettiin myös ennustamiseen. Jostain syystä ajatus rikollisesta uhrista osana ennustusrituaalia on hilpeä. Jokohan se ensi viikon sää tänään selviäisi. On semmoinen pahantekijä palavassa korissa.

Mutta ei sentään. Uhrit surmattiin puukottamalla, ja sen jälkeen heidän kuolonkouristuksiaan ja veren valumajälkiä tulkittiin ennusmerkkeinä. Tämä toiminta ei kuitenkaan ollut syynä alkuperäisten druidien häviämiseen. Roomalaiset pitivät druideja Rooman valtaa vastustaneen liikehdinnän johtajina, ja tottakai semmoiset piti hävittää. Irlannissa druidienperinteet ilmeisesti säilyivät pisimpään, mutta kristinuskon tultua saarelle, druidit menettivät asemansa pappeina.

Joskus 1600-luvulla alkoi druidien romantisointi. Se alkoi kun brittiläiset historiantutkijat virheellisesti kuvittelivat stonehengen olleen druidien pyhättöjä. 1700-luvulla alkoi muodostua Britanniassa uusi druidiliike, joka uskoi elvyttävänsä muinaisten historiallisten druidien uskonnon. Tästä syntyi 1960-luvulla oma haaransa, druidismi tai uusdruidismi. Akvavitixin edustama mielikuva druideista valkoiseen kaapuun pukeutuneina, valkopartaisina vanhuksina on todennäköisesti 1800-luvun romantiikan tuotetta.