Järkytyin suuresti kun Googlea tutkiessa ei löytynyt kattavaa listaa Vasta-alkaville ja edistyville kirjasarjasta, jota voisi myös sanoa tietosarjakuvasarjaksi. Onneksi Kvaak tuli apuun. Tässä Kvaakista suoraan kopioitu lista ja hieman tietoa sarjasta. Tässä vielä alkuperäinen linkki. Näin voivat sarjasta kiinnostuneet löytää tämän sarjan toivottavasti Googlen välityksellä jatkossa. Mahdollisesti he saattavat myös löytää maanmainioon blogiini josta löytyy kaikenlaista tietoa.

 

Tietosarjakuvasarja
Kustannus Oy Jalavan pokkarikokoinen Vasta-alkaville ja edistyville on hyödyllinen tietosarjakuvasarja, joka esittelee kuuluisia henkilöitä ja kulttuurisuuntauksia ja jota kustantamo alkoi julkaista jo 1990-luvulla. Sarja on lähtöisin Argentiinasta 1960- ja 70-luvuilta nimellä Para principiantes, ja siellä on tehty siihen kymmeniä osia.

Suurin osa Jalavan julkaisemista osista on kuitenkin otettu Yhdysvalloissa ja Britanniassa julkaistuista For Beginners - tai Introducing-sarjoista, joiden esikuva on mainittu espanjankielinen nimike. Englanninkielisiä kirjoja on tätä kirjoitettaessa ilmestynyt lähes sata. Itse Robert Crumb kuvitti Kafka-kirjan, josta on otettu suomeksi jo kolme painosta.

Jalavan Vasta-alkaville ja edistyville -sarjan kirjat suomeksi aakkosjärjestyksessä
Suluissa ilmestymisvuosi suomeksi; kursiivilla merkityt ovat muita kuin angloamerikkalaista tuotantoa olevia sarjakuvia:

Camus (1999)
Fidel Castro (2007)
Descartes (2000)
Che Guevara (2002; 2. p. 2009)
Stephen Hawking (1997)
Joyce (1997)
Kafka (1995; 3. p. 2007)
Kant (1998)
Kekkonen (2007)
Keynes (1999)
Machiavelli (2000)
Picasso (1997)
Edgar Allan Poe (2011)
Sartre (2001)
Shakespeare (2010)
Wagner (1997)
Hindulaisuus (2006)
Kyberavaruus (1996)
Postmodernismi (1998)
Semiotiikka (1998)