Pirunnyrkkisormus on neljästä, kuudesta, kahdeksasta tai kahdestatoista kultaisesta tai hopeisesta sisäkkäisestä renkaasta muodostuva sormus. Suomessa 6-osainen keltakultainen pirunnyrkkisormus on suosittu erityisesti rauhanturvaajien keskuudessa ja sitä kutsutaankin usein myös nimellä ”YK-sormus”. Sormusta kutsutaan usein myös "turkillaiseksi hääsormukseksi" tai "haaremisormukseksi" kun taas Norjassa sitä kutsutaan "Libanon sormukseksi" koska sitä käyttävät YK:lla työskentelevien rauhanturvaajjien keskuudessa, koska Ruotsissa sormuksen renkaat edustavat palvelusaikaa. Suomessa tosin sormusta voi käyttää jo 6 kuukaudren palvelusajan jälkeenkin. Sormuksen alkuperäisestä suunnittelijasta ei ole olemassa varmaa tietoa.

 

Eräs mahdollinen syntytarinalegenda:

"Arabisoturi oli kovin mieltynyt yhteen naiseensa. Mustasukkaisena miehenä hän keksi oivan valvontakeinon, koottavan sormuksen, jonka vain hän osaa koota. Niinpä taistelu- ja valloitusmatkoille lähtiessään hän pujotti oman sormuksensa naiselleen sormeen. Ovelana arabina hän ei kertonut naiselleen, että irroitettuaan sormuksen sormesta, se hajoaisi osiin. Muutaman reissun jälkeen mies sai sormuksen takaisin alkuperäisessä kunnossa. Näin mies tiesi, että nainen oli ollut uskollinen retkien aikana.Yhden pitkän matkan aikana nainen ihastui erääseen toiseen mieheen. Hän ei voinut pettää miestään sormus sormessa. Niinpä hän otti sen pois sormestaan ja sormus meni palasiksi. Nainen ei osannut kasata sitä ja niinpä nainen joutui palauttamaan sen palasina miehelleen. Tästä mies tiesi, että nainen oli ollut uskoton."